Historia

Viipurin Taiteilijaseura perustettiin syyskuun 5. päivänä 1930 Viipurissa, Pyöreässä Tornissa. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kirjailija, taidemaalari ja kulttuuritoimittaja Viljo Kojo (1891-1966), jonka 30-vuotinen toiminta seuran johdossa oli yhdistykselle perustavanlaatuista. 1930-luku kokonaisuudessaan merkitsi Viipurin taiteilijaseuran aseman vakiinnuttamista. Esimerkkeinä taiteen kentän suunnannäyttäjistä olivat taiteilijaseuran jäsenet, taidemaalari Väinö Rautio (1894-1974) Pro Natura -ryhmän välityksellä sekä taidemaalari, professori Unto Pusa (1913-1973). Talvisodan seurauksena Viipuri menetettiin ja seuran jäsenistö joutui evakkoon. Toiminta jatkui tästä huolimatta. Välirauhan aikana pidettiin näyttely Helsingissä ja vuonna 1943 näyttely takaisinvallatussa Viipurissa, joka jäi viimeiseksi näyttelyksi seuran syntymäkaupungissa. Sotien jälkeen suurin osa jäsenistä siirtyi Helsinkiin, josta tuli seuran uusi kotipaikka. Sotien jälkeen Taiteilijaseura on toiminut tärkeänä koko luovutetun alueen karjalaisten taiteilijoiden yhdyssiteenä ja foorumina. Taiteellisista ja ammatillisista pätevyysvaatimuksista on
pidetty kiinni. Viipurilaisuus ja karjalaisuus ovat seuran rikkaus ja edelleen monelle taiteellisen luovuuden lähde. Viipurin Taiteilijaseura elää nykypäivässä, mutta arvostaa viipurilaista menneisyyttään ja karjalaisuuden perintöä. Siinä on yhdistyksen henkinen rikkaus ja voimavara.

Seuran taiteellisia vaikuttajia
Viipurin Taiteilijaseuran jäseninä on vaikuttanut ja vaikuttaa paljon maineikkaita taiteilijoita ja taiteen kentän suunnannäyttäjiä. Niin Viipuri, kuin Karjalan muut seudut, Laatokka, Sortavala, Terijoki, Kuokkala, Käkisalmi, Suursaari
ja Imatra mm. ovat innoittaneet taiteilijoita. Myös Viipurin kaupungin genius loci, paikan henki, kiehtoi lukuisia taidemaalareita, heistä esimerkkinä mainittakoon Kalle Kuutola, Rurik Lindqvist, Viljo Kojo, Alfred Ketola, Väinö Kunnas, Lauri Välke, Olli Miettinen, Väinö Kamppuri, Väinö Rautio, Torsten Tisell ja Eero Lehikoinen. Seuran Viipurissa vaikuttaneita taiteilijoita olivat mm. Eva Cederström, Aimo Kanerva ja kuvanveistäjä, professori Aimo Tukiainen. Viimeksi mainittu on tunnettu myös Oriveden Purnussa käynnistämästään näyttelytoiminnasta. Luetteloon voidaan menneistä vaikuttajistamme lisätä vielä myös Mikko Hovi, William Hämäläinen, Unto Pusa, Erkki Tanttu, Aukusti Tuhka, Kaarlo Koroma, Sakari Tohka, Viljo Savikurki ja Olavi Vaarula.

matrikkeli